LAHDEN LAULAJAT ry:n SÄÄNNÖT
Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 28.10.2019 ja 02.12.2019
Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) hyväksynyt säännöt 22.4.2020
1 §
NIMI, KOTIPAIKKA JA JÄRJESTÖLLINEN ASEMA
Yhdistyksen nimi on Lahden Laulajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki.
Yhdistys on itsenäinen yleishyödyllinen yhdistys, joka ylläpitää laulun harrastajista koostuvaa sekakuoroa. Yhdistys voi kuulua sen tarkoitusta ja toimintaa tukeviin muihin organisaatioihin kuten
esim. Karjalan Liittoon.
2 §
TARKOITUS JA TOIMINTA
Yhdistyksen tarkoituksena on herättää ja ylläpitää kuorolauluharrastusta sekä edistää ja tukea
musiikkitoiminnan kehitystä kotipaikkakunnallaan.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys
ylläpitää Lahden Laulajat -nimistä sekakuoroa,
järjestää jäsenilleen harjoituksia, joihin sisältyy myös eri tavoin toteutettua musiikkikasvatusta,
osallistuu kotikaupunkinsa musiikkielämään järjestämällä omia konsertteja ja muita musiikkitilaisuuksia, esiintymällä niissä ja muissa paikallisissa tilaisuuksissa sekä järjestämällä jäsenilleen koti- ja ulkomaisia esiintymismatkoja sekä
on yhteistoiminnassa paikkakunnan muiden kulttuuri- ja musiikkitoimijoiden kanssa.
Yhdistys voi toimintansa tukemiseksi järjestää asianomaisella luvalla rahankeräyksiä ja arpajaisia, ottaa vastaan palkkioita, avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, harjoittaa kustannustoimintaa,
omistaa toimintansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä perustaa rahastoja
3 §
JÄSENET
Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat kaikki ne henkilöt, jotka kuoronjohtajan esityksestä, koelaulun perusteella hallitus hyväksyy yhdistyksen jäseniksi. Yhdistyksen hallitus voi hyväksyä
yhdistyksen jäseneksi opintopiiriin ilmoittautuneet opiskelijat, jotka sitoutuvat noudattamaan yhdistyksen sääntöjen mukaista kuoromusiikin ja laulutaidon kehittämistä valitun kuoronjohtajan
ohjeiden ja yhdistyksen tekemien esiintymissopimusten mukaisesti.
Yhdistyksen kannattajajäseniksi voivat liittyä ne yksityiset henkilöt ja oikeuskelpoiset yhteisöt, jotka yhdistyksen hallitus hyväksyy.
Jäsen voi erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla erosta yhdistyksen kokouksen pöytäkirjaan. Hallitus voi erottaa
jäsenen, joka huomautuksista huolimatta toimii vastoin yhdistyksen tarkoitusperiä tai sääntöjen määräämiä velvoitteita. Erottamispäätöksestä on jäsenellä oikeus kirjallisesti vedota yhdistyksen kokoukseen kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa erottamispäätöksestä tiedon saatuaan. Jäsenen katsotaan eronneen, jos hän on jättänyt jäsenmaksunsa kahden toimintavuoden ajalta
maksamatta.
4 §
MAKSUT JA VELVOLLISUUDET
Varsinaiset jäsenet ja kannattajajäsenet suorittavat yhdistykselle vuosittain yhdistyksen vuosikokouksen määräämän jäsen- tai kannattajajäsenmaksun. Varsinaiset jäsenet ovat myös
velvollisia suorittamaan jäsenkohtaisia toimintamaksuja.
5 §
TOIMIKAUSI JA TILIT
Yhdistyksen toimintavuosi alkaa syyskuun 1. päivä ja päättyy seuraavan elokuun 31. päivä.
Yhdistyksen tilit päätetään vuosittain elokuun 31. päivänä ja jätetään viimeistään kolmea viikkoa ennen vuosikokousta toiminnantarkastajien tarkastettavaksi
6 §
HALLITUS
Yhdistyksen hallitus johtaa näiden sääntöjen ja yhdistyksen päätösten mukaisesti yhdistyksen
toimintaa. Tässä tarkoituksessa hallitus
hankkii kuorolle kuoronjohtajan ja harjoitustilat
valitsee ja nimittää kuorolle tarpeelliset toimihenkilöt ja asettaa tarvittaessa avukseen toimikuntia
hoitaa yhdistyksen taloutta ja tilinpitoa,
laatii yhdistyksen toimintakertomukset toimintasuunnitelmat ja talousarvioesitykset tekee yhdistyksen toimintaa koskevia esityksiä antaa lausuntoja ja edustaa yhdistystä,
päättää yhdistyksen omista huomionosoitustoimenpiteistä ja kunnianosoituksista,
on yhteydessä alueen muihin kulttuuri- ja musiikkitoimijoihin sekä
hoitaa muut hallitukselle kuuluvat tehtävät.
Yhdistyksen hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja sekä kolme muuta jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan vuosikokouksessa. Hallitus valitsee keskuudestaan
varapuheenjohtajan ja nuotistonhoitajan. Jos hallituksen jäsen eroaa tai tulee erotetuksi, hallitusta voidaan täydentää jäljellä olevan toimikauden ajaksi yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa.
Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen kun vähintään puolet jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna on saapuvilla. Asiat ratkaistaan äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
7 §
YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.
8 §
VUOSIKOKOUS
Yhdistyksen vuosikokous pidetään lokakuussa. Yhdistyksen kokouksen kutsuu koolle yhdistyksen hallitus ilmoittamalla siitä sähköpostitse tai kuoron harjoituksissa viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Hallitus kutsuu yhdistyksen ylimääräiseen kokoukseen, milloin se pitää sitä tarpeellisena tai milloin yksi kymmenes osa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä määrätyn asian käsittelemistä varten kirjallisesti hallitukselta pyytää.
Jokaisella varsinaisella jäsenellä on yhdistyksen kokouksissa äänioikeus ja yksi ääni. Kannattajajäsenillä on yhdistyksen kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus.
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
kokous avataan
valitaan kokoukselle puheenjohtaja, joka kutsuu kokoukselle sihteerin
valitaan kokoukselle kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijaa
todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
esitetään hallituksen toimintakertomus edellisen kauden toiminnasta
esitetään tilinpäätös ja toiminnantarkastajien lausunto sekä vahvistetaan tilinpäätös
päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille
päätetään varsinaisten jäsenten ja kannattajajäsenten jäsenmaksun suuruus
esitetään ja hyväksytään hallituksen laatima talousarvio ja toimintasuunnitelma tulevalle kaudelle
valitaan hallituksen puheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja sekä kolme muuta jäsentä
valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja heille varatoiminnantarkastajat
käsitellään muut hallituksen esittämät asiat tai jäsenten hallitukselle kirjallisesti vähintään 14 päivää ennen vuosikokousta esittämät asiat.
9 §
SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä vähintään kuukauden väliajoin pidetyissä yhdistyksen kokouksissa, joissa muutosehdotus on saanut vähintään kolme neljäsosaa (3/4) annetuista äänistä.
Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.
10 §
YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Päätös yhdistyksen purkamisesta on tehtävä vähintään kahden kuukauden väliajoin pidetyissä yhdistyksen kokouksissa, joissa purkamispäätös on saanut vähintään kolme neljäsosaa (3/4)
annetuista äänistä.
Jos yhdistys purkautuu, sen varat on käytettävä kuoromusiikkiharrastuksen edistämiseksi yhdistyksen toiminta-alueella viimeisen yhdistyksen kokouksen päättämällä tavalla.
Muissa kohdin noudatetaan yhdistyslakia.